No niin,
Nyt on laitettu tuota omaa kalenteria esiin, eli kolme tapahtumaa tänä kesänä. Näillä luodaan sitten se lähtötaso kesää 2014 ajatellen. Ensin startataan puolimaratonille, ihan ensimmäistä kertaa joten siitä saadaan juoksemiseen pohja aika. Nyt on tänä kesänä ensimmäistä kertaa märkäpuku ja maantiepyörä käytössä niin siksi triathloneihinkin luodaan se lähtötaso uusiksi tänä kesänä. Kesän "päämatka" on tuo Kiskon-triathlon, ensimmäistä kertaa osallistun noin pitkälle matkalle. Mitään aika tavotteita mulle ei ole.
Tänään aamu-uinnin jälkeen alkoi tulemaan ajatus myös uintikisoihin osallistumisesta sitten 2014 alkuvuodesta. Saisi siihen vuoden aikaankin jotain tavoiteltavaa. Nämä matkat mille silloin voisin osallistua olisi kyllä lyhyitä ja pelkkää vapaauintia. Tänään kellotin 100m vaparia aikaan 1:36 siitä pitäisi saada vielä 20 sekuntia pois niin kehtaisi noihin uintikisoihin lähteä maistelemaan fiilistä. Uinnista tuli sellainen mieleen, kun tuossa sunnuntaina kävin mun kahden vanhemman lapsen kanssa uimassa. Ajattelin sitten itsekin käydä radalla heittämässä sellaisen pienen vedon, joku muutama satanen. Mutta eihän se onnistunut. Siellä oli radalla 4 muutakin uimaria jotka kaikki ui todella hitaasti, en sitten siinä voinut uida. Aloin nauramaan itselleni sitten kotiin päästyämme, että olen näköjään uinti-diiva "Ja mähän en voi uida tossa kun tuolla on noin ruuhkaa!" Tämän siitä saa kun tottuu uimaan joko tyhjällä radalla tai kaksistaan jokun kanssa samalla radalla.
Eilen tosiaan otin tuota maantiepyörää esiin ja totesin, etten todellakaan osaa tuollaisia vaihteita säätää yhtään mihinkään. Parnee siis viedä liikkeeseen keväthuoltoon. Samalla yritin myös hieman satulaa säätää, eikä siitäkään tullut mitään kun on pultti niin kireässä.
Jee sääksissä nähdään! :) Ja uinti-diivaks tulee huomaamattaan. Me koitetaan mennä aina uimaan aamusta viikonloppuisin kun siellä on olettettavasti vähemmän ihmisiä. On se vaan kivempaa kun ei tartte väistellä.
VastaaPoistahttp://triathlontreeni.blogspot.fi/2013/05/haaste-viikon-menu.html ja haastan taas.
Haastoit sitten taas. ;) Tämän päivän aamiainen kerkes livahtaa jo napaan, mutta muuten koppaan tuon kyllä. :)
Poista