Uusi blogi osoite!

Uusi blogi osoite!
Blogi on muuttanut!

tiistai 20. elokuuta 2013

Uusi viikko ja uudet kujeet

Intervalli

Tuo on ollut tähän asti viikon teema, ja nyt on vasta tiistai. Maanatai aamu alkoi intervalli juoksemisella ja sitten vielä illalla oli intervalli tyyppistä treeniä kahvakuulassa. No tänään sitten uidessa päätin jättää intervallit sikseen ja uin 1000m putkeen jonka jälkeen kokeilin eri lättäreitä yhteensä 500m edestä.

Ihmettelin tosiaan tuosta intervalli juoksemisestä sitä, että miksi en tee tätä useammin? Ensinnäkin pidin siitä kovasti ja sitten tunsin todellakin saaneeni jotain aikaiseksi. Samalla pyrin muuttamaan omaa juoksu askellusta siten, että olisi enemmän päkiällä, ja astuisin vähemmän kantapäällä. Eli juoksin siis siten, että ensin kilometri lujaa jonka jälkeen seurasi aina kahden minuutin lepohetki kävellen. Näitä kilometrin vetoja tuli yhteensä kuusi kappaletta tehtyä ja viimeisen vedin sitten tosi kovaa. Aika meni viimeisellä kilometrillä alle 5 minuuttia.

Tässä vielä kilometrien ajat: 

1: 5:36 (1,01km)
2: 5:43 (1,00km)
3: 5:28 (1,01km)
4: 5:26 (1,00km)
5: 5:18 (1,01km)
6: 4:54 (1,01km)

Aika tarkalleen sain merkattua sen 1km, yksikään ei mennyt sentään alimittaiseksi. Okei, viimeisellä kilsalla ei ollut enää yhtään ylämäkeä tarjolla, tasasta ja pieni alamäki. Muissa oli kyllä sitten senkin edestä ylämäkeä tarjolla. Ja alkuun tosiaan vedin vajaan kahdeksan minuutin alkulämmön kevyttä hölkkää ja loppuun kävelin sitten vielä hetken. Nyt oon vihdoin alkanut ymmärtää alku- ja loppuverryttelyn päälle.

Kahvakuula treeni

Kyllä tämä on taas sitä osastoa, että vie mukanaan. Oon alkanut jotenkin salakavalasti tykkäämään tuosta kahvakuulailuista ihan lajina. Voipi olla, että talvella käyn ihan kisoissakin asti kokeilemassa miten se kuula tottelee.

En tosiaan tiennyt millainen treeni oli tulossa, ja se millainen tuli oli kyllä tosi hyvä. Eli harjoitus kesti niin monta minuuttia kuin pystyi suorittamaan liikettä. Ensin Long Cycle kahdella kuulalla ja harjoitus tosiaan tehtiin siten, että ensimmäisen minuutin aikana tehtiin yhden kerran tuo liike, toisen minuutin aikana kahdesti ja niin edespäin. Muistaakseni pääsin kolmanteentoista minuuttiin jolloin minuutissa piti toistaa tuo liike jo kolmetoista kertaa.Tämän jälkeen otettiin vielä tempaus molemmilla käsillä erikseen, tässä pääsin vain kymmeneen toistoon minuutissa per käsi. Eli sillä tavalla erosi tuosta ensimmäisestä, että molemmilla käsillä piti saman minuutin aikana tehdä tuo kyseinen määrä toistoja. Nousi sykkeet muuten kivasti tappiin asti. Mielettömän hyvä treeni vähän vaikea tosin selittää, mutta kyllä tällainenkin pölhö sen tajusi sitten viimein.


Aamu-uinti

Tänään tosiaan taas pääsin aamu-uinnille ja oli muuten todella hyvän tuntuista! Tosin vieläkin on ongelmana nuo uimalasit. Mulla on kahdet lasit mitä käytän altaassa toiset vuotaa ja nämä mitkä tänään oli päässä huurustuu todella herkästi. Tosin altaassa kun on niin en koe enää tuota huurustumista niinkään ongelmana, eipä se kaakeli niin hirveän jännää katseltavaa loppujen lopuksi ole.
Se mikä tänään yllätti oli se kuinka vaivattomasti tuo uinti lähti kulkemaan. En ollut alkuun mitään suunnitellut, että millaisia vetoja vedän, mutta kun kerran kulki niin uinkin sitten yhtä soittoa sen 1000m ja aikakin jäi alle 18 minuutin. Tämän jälkeen ajattelin ottaa laudan ja olisin potkutellut vähän aikaa, mutta huomasinkin lättärit siellä kaapissa! No jopas sattui mukavasti. Lättärit käteen ja eikun uimaan. Sitten vielä aamu-uinneista tutuksi tullut uimari tarjosi omiaan kokeiltavaksi. Sitten menikin vielä mukavasti 500 metriä eri lättäreitä kokeillen. Harvinaisen mukava aamu-uinti oli siis tänään. Ja nyt olenkin vilkuillut lättäreitä ja sellaiset pitäisikin nyt tilata. Samalla ajattelin hommata seuraavat uimalasit päähän, jos nyt jo tulisi sellaiset jotka ei vuotaisi, eikä huurustuisi.


3 kommenttia:

  1. Aika hyvät vauhdit :) pitäs jaksaa tehä noita intervalleja itekin... Ja juosta enemmän päkijöillä. Lättäreitä ja räpylää kans.

    Mitä niissä kahvakuulakisoissa oikeen tehdään? o.O kuulostaa vaan niin erikoiselta.

    VastaaPoista
  2. Tosta linkkiä videoon mitä se on urheilulajina:
    http://www.youtube.com/watch?v=5aBCI7hVDzI

    Nyt sunnuntaina taitaa hyvinkäällä jopa olla ns. jokamies kisatkin...
    http://www.ryhtikahvakuula.net/jokamiesluokan-tempauskisat-hyvinkaalla/

    Eli kyse on painonnostosta, mutta samalla kyse on kestävyyslajista. Kymmenen minuuttia pitäisi kuulan liikkua ja se joka saa eniten hyväksyttyjä toistoja (käsi suoraksi) voittaa. Eli haetaan toistojen määrää tietyssä ajassa. Luullakseni sarjat menee kuulan painon mukaan. En ole varma tosin siitä, kun en ole kisoissa vielä kertaakaan käynyt. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oukei. Toi vähän selventi asiaa. Oletinkin sen olevan jotain tuollaista, koska edes minun mielikuvitus ei keksinyt mitään muuta :D Jään mielenkiinnolla odottamaan lisätietoa ;)

      Poista